Etusivu Uutuudet Yhteydenotto Oma asiakastili 4R Myymälä Mission Stockholm blogi Maratonkoulu Uutiset
Tuoteryhmät
Ostoskori
0 kpl
Valmistajat
Tuotehaku
Anna tuotehaun hakusana
 
Laajennettu haku
Tietosivut
Maksutavat





Uutiset

Harjoitteluneuvojen alkulähteet 14.04.2008
Yhteisissä harjoituksissa aikuisjuoksijat voivat tukea toisiaan kohtaamaan uusia ja ennestään tuntemattomia asioita.

Olen viime kuukausien aikana ollut useasti tekemisissä aikuiskuntojuoksijoiden kanssa. Minulla on ollut mahdollisuus seurata heidän juoksuharjoittelunsa käynnistymistä iloineen ja haasteineen. Syksyllä alkanut matka yli talven kohti kevättä on ollut kuukausien mittainen. Suurin osa juoksijoista on jaksanut harjoitella läpi pimeiden talvikuukausien.

Kun aikuinen ihminen aloittaa juoksuharrastuksen, niin hän kohtaa monia uusia asioita. Aerobinen kynnys, kuntopiiriharjoittelu tai liikeohjaavat jalkineet saattoivat aikaisemmin olla vain puolituttuja termejä, mutta uuden harrastuksen alkumetreillä ne tulevat osaksi jokapäiväistä elämää. Termien tuntemiseen kannattaa keskittyä, sillä alan käsitteet tunteva kuntoilija saa lajistaan enemmän irti kuin harrastuksen ääreen sokkona heittäytyvä. Käsitteiden tunteminen auttaa lenkkeilyn alkuun, mutta alkuinnostuksen jälkeen kuntojuoksijan pitää kohdata harjoittelun arkipäivä omien kehityskohteiden kautta. Lenkille lähtö ei aina tapahdu lämpimän auringon alla, ja motiiviongelman kohtaava saattaa heittää kirveen kaivoon jo muutaman väliin jääneen harjoituskerran jälkeen.
* * *
Mutta millaisten asioiden avulla motiivin ylläpitoa ja harjoittelun säännöllisyyttä voisi helpottaa. Mitä asioita kuntoilijan pitäisi tehdä pystyäkseen lähtemään lenkille myös alavireisinä päivinä. Aikuisjuoksijoita tavatessani olen huomannut heillä olevan suuren halun liikkua juoksemalla. Olen myös havainnut heidän kaipaavan harjoitteluunsa säännöllisyyttä, ymmärrystä, rohkaisua ja leikkimielisyyttä. Ne ovat isoja sanoja, ja kun niihin vielä liitetään saatteeksi sana yhteisharjoittelu, niin alamme olla harjoitteluneuvojen alkulähteillä.
* * *
Säännöllisyys on juoksuharjoittelun avainasia, sillä ilman sitä on liikuntaa vaikea aloittaa tai ylläpitää. Säännöllisyydellä ja kilometrien tavoittelulla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Kuntoilija voi keskittyä kilometrien juoksemiseen vasta sitten, kun hänen vyöllään on riittävä määrä kunnialla selvitettyjä harjoitusviikkoja. Aloittavalle juoksijalle sopii hyväksi lähtökohdaksi tehdä 20-40 minuutin mittainen lenkki tiistaina, torstaina, lauantaina ja sunnuntaina. Siitä on sitten hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia tavoitteita ja korkeampia kilometrimääriä. Läpi elämän me kaikki tarvitsemme päivittäin ymmärrystä ja rohkaisua. Yleismaailmallisesti ymmärrys on haavoittuva sana, mutta lenkkeilyssä se voi pelastaa kuntoilijan selityskuilun partaalta. Jos lenkki toisinaan jää väliin tai oli suunniteltua lyhyempi, niin tilanteen voi pelastaa ymmärtämällä
omien heikkouksien vaikutus epätoivottuun esitykseen. Rohkaisua taas voimme antaa muille juoksijoille, siis niille, joiden kanssa toisinaan kokoonnumme tekemään yhteisiä harjoituksia, tai joiden tiedämme harrastavan lajia uutena tulokkaana tai kokeneena veteraanina. Yhteisharjoittelu esimerkiksi juoksuseuraan liittymisen muodossa on havaintojeni mukaan ollut monille kannattavaa, sillä harjoituksissa aikuisjuoksijat voivat tukea toinen toistaan kohtaamiensa tilanteiden edessä.
* * *
Sanoista vaativimman, leikkimielisyyden, päätin jättää tämän kirjoituksen jälkiosaan. Juoksu on loppujen lopuksi leikkiä, ja juoksuharjoitusten tekeminen on täysin vapaaehtoista puuhaa. Kirjoituksen alussa mainittuihin termeihin kannattaa tutustua, mutta kuntojuoksijan ei milloinkaan kannattaisi suhtautua lenkkeilyyn tosikkomaisesti verraten itseään toisiin juoksijoihin. Meistä jokainen voisi aloittaa leikkimielisyyden tavoittelun vaikkapa tarkkailemalla pienten lasten juoksuleikkejä. Muistatko vielä itse sen ajan lapsuudestasi, jolloin osa ulkona olemisesta sujui litan, poltto- ja pesäpallon tai korttelin ympäri juoksun merkeissä. Juoksu edusti tuohon aikaan vain leikkiä, ja sitä se voisi edelleenkin edustaa, myös kuntojuoksijan elämässä.

Jari Hemmilä, päätoimittaja


Paluu